AC/DC:n kaltaista musiikkia

AC/DC on yksi historiamme menestyksekkäimpiä sekä parhaimpia rock-yhtyeitä. Heidän kuolemattomat biisinsä ja melodiansa ovat syöpyneet syvälle muistiemme lokeroihin. Tästä huolimatta maailmasta löytyy toki monta muutakin loistavaa bändiä ja olemmekin koonneet kattavan listan eri bändeistä joista saatat pitää, mikäli AC/DC on uponnut sinulle!

AC/DC on kaikessa yksinkertaisuudessaan rockia jossa on tekemisen meininkiä. Tästä oleellisina todisteina on useita eri kappaleita, kuten mm. Hells Bells, Highway to Hell ja Thunderstruck. Vaikka biisien sanoma saattaa välillä olla kohtalaisen synkkä, AC/DC:lle ominainen soundi on kuitenkin koko ajan piristämässä taustalla tunnelmaa. Tästä soundista, sekä Anguksen äänestä ei voi erehtyä ja joka kerta se saa hymyn nousemaan suupielille.

Suomalaista vastinetta maailmanluokan musiikille

Emme lähde väittämään, että Suomesta aivan AC/DC:n tasoista bändiä löytyisi, tai tulisi koskaan löytymäänkään, mutta osaamme kuitenkin tehdä hyvää rock- ja metallimusiikkia näin halutessamme. Tästä esimerkkinä löytyy kymmeniä huippubändejä, kuten esimerkiksi Children Of Bodom, Nightwish, Lost Society, Santa Cruz, HIM sekä 69 Eyes. Children of Bodomin ja Nightwishin tyyppiset bändit soittavat enemmänkin melodista metallia / raskaampaa rockia mitä ehkä AC/DC:ltä ollaan totuttu kuulemaan. Nämä ovat kuitenkin maamme menestyksekkäimpiin lukeutuvia bändejä. Menestyksekkyydestä ja parhaudesta voi tietysti olla montaa mieltä, yksi Suomen ulkopuolella koottu lista näyttää tältä

Bändit kuten HIM & 69 Eyes ovat tyylilajeiltaan ehkä hieman lähempänä AC/DC:tä, mutta kuitenkin vielä niin kaukana. Pitää kuitenkin muistaa, että suomalaisilta bändeiltä HIM:in, tai 69 Eyesin kaltainen maailmanvalloitus on äärettömän kova suoritus. Molemmat bändit ovat nimittäin onnistuneet myymään kansainvälisillä markkinoilla satoja tuhansia levyjä sekä molemmat ovat tehneet onnistuneita kiertueita ympäri Euroopan, Pohjois-Amerikan, sekä Aasian.

Mikäli AC/DC:n kaltainen musiikki uppoaa, suosittelemme lämpimästi ottamaan kuunteluun edellämainittuja bändejä ja näin ollen tuet samalla kotimaista musiikkia! Spotifyn kuuntelu ei esimerkiksi bändien kassoja hirveästi kartuta, mutta mikäli haluat tosissasi tukea suomalaista musiikkia, suosittelemme lämpimästi aina ostamaan LP:t / CD-levyt, kun näitä on uusien julkaisujen myötä tarjolla. Koskaan ei tiedä, milloin bändi julkaisee viimeisen LP:nsä jonka arvo saattaa vuosien myötä nousta mittaamattoman arvokkaaksi! Elämme sellaista aikaa, että digitaalinen murros myös musiikkibisneksessä tulee iskemään vielä koko alaan kovemmin kuin osasimme odottaakaan. Spotifyn ja samankaltaista liiketoimintamallia käyttävät palvelut ovat vasta alkusoittoa.

rock esiintyjä

Rock-aiheisia nettipelejä

Monet nettikasinot ovat heränneet todellisuuteen jossa yhteistyöt eri tahojen kanssa eivät ole enää ylihinnoiteltuja ja niitä pystyy jopa toteuttamaan. Tällaisia esimerkkejä ovat mm. viime vuosina julkaistut Jimi Hendrix sekä Guns N Roses kolikkopelit. On sanomattakin selvää, että aivan ilmaiseksi tällaisia pelejä ei valmisteta, mutta on mahtavaa huomata, että nettikasinoille pelejä tarjoavat operaattorit ovat pystyneet tällaisia kumppanuuksia solmimaan. Pelit ovat yleistyneet myös huimaa vauhtia sillä esimerkiksi hyvin samantapaista musiikkia AC/DC:n kanssa soittava Guns N Roses kolikkopeli löytyy sivuston www.kasinokavalkadi.com valikoimasta lähes jokaisesta saatavilla olevasta nettikasinosta. Mikäli mietit esimerkiksi itsellesi uutta pelipaikkaa ja olet rock-musiikin ystävä, kannattaa ehdottomasti tutkia esimerkiksi nettikasinon pelivalikoimaa ja selvittää, miten paljon rock-henkisiä kolikkopelejä siellä on tarjolla .

Näe AC/DC livenä ennen kuin on liian myöhäistä

Älä luovuta unelmiesi suhteen. Mikäli AC/DC on suosikkibändisi, sinun tulisi pyrkiä näkemään se vielä kerran livenä, ennen kuin on liian myöhäistä. Kyseessä alkaa olemaan sen verran vanhoja muusikoita, että montaa vuotta ei enää livekeikkoja ole heiltä luvassa.  

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *