Chris Slade – AC/DC:n on-off-rumpali

Chris Slade syntyi vuonna 1946 walesilaiseen perheeseen. Nuoresta miehestä asti rumpukapuloiden varteen tarttunut Slade pääsi jo nuorella iällä studio- ja keikkamuusikon arjen makuun ja soitti muun muassa Tom Jonesin, Manfred Mann’s Earth Bandin ja Uriah Heepin levyillä.

Nuori Slade oli lahjakas rumpali ja hänen ensiesiintymisensä levyllä oli jo 19-vuotiaana. Tuolloin hän pääsi itse legendaarisen Tom Jonesin debyyttilevylle, Along Came Tom Jones soittamaan. Uransa suurimmat hetket hän koki kuitenkin erään australialaisorkesterin riveissä.

Chris Sladen uran alkuvuodet olivat todella kiireisiä studiomuusikon päiviä. Sladen ura alkoi siis Tom Jonesin rumpalina ja hän soitti kaikilla Tom Jonesin levyillä vuosina 1965 – 1969. Miehen rumpalointia voi kuulla muun muassa legendaarisella Delilah -kappaleella. Tämän jälkeen Chris Slade jatkoi uraansa soittaen Toomorrow’n ja Tom Paxtonin levyillä sekä kaikkiaan kahdeksalla Manfred Mann’s Earth Band -yhtyeen levyllä. Tämän jälkeen uraan mahtui yksittäisiä levytyksiä mm. Uriah Heepille ja David Gilmourille. Sitten eteen tuli AC/DC.

AC/DC:n riveihin

AC/DC:n alkuperäinen rumpali Phil Rudd sai lähtöpassit orkesterista vuonna 1983 Flick Of The Switch -albumin jälkeen. Tuolloin Rudd kärsi päihdeongelmista ja riitaantui muutenkin AC/DC:n jäsenten kanssa. Korvaajaksi tuli Simon Wright -niminen rumpali, joka soitti yhtyeessä vuodet 1983 – 1989 ja soitti rumpuja kolmella AC/DC:n levyllä Fly on the Wall, Who Made Who ja Blow Up Your Video. Marraskuussa 1989 Wright sai komennuksen Ronnie James Dion DIO-yhtyeeseen ja AC/DC:n rumpalin paikka oli jälleen vapaa.

Chris Sladen mukaantulo AC/DC -yhtyeeseen oli sattumusten summa. AC/DC oli kirjoilla samassa manageritoimistossa kuin Chris Sladen silloinen työnantaja Gary Moore. Slade palkattiin vain väliaikaiseksi rumpaliksi ja se sopi hyvin rumpalille, joka oli juuri palannut kiertueelta Mooren kanssa. Slade iskettiin heti studioon AC/DC:n kanssa ja tuon tuotoksen lopputulemana syntyi menestyslevy The Razors Edge. Chris Slade esiintyy esimerkiksi Thunderstruck -biisin videolla hakaten vimmatusti jättimäistä rumpusettiään. Monelle Chris Slade onkin tunnetuin AC/DC:n rumpaleista.

Ero AC/DC:sta

Alun perin oli selvää, että Chris Slade olisi yhtyeessä vain tilapäisesti. The Razors Edge jäikin Sladen ainoaksi studioalbumiksi yhtyeen riveissä. Hän soitti kuitenkin vielä elokuvahitti Big Gunissa sekä kahdella live-levyllä, AC/DC Live ja Live at Doningtonilla, jotka molemmat julkaistiin vuonna 1992. Tämän jälkeen edessä oli Ballbreaker -albumin demonauhoitukset, joihin Slade edelleen osallistui. Demosessioiden aikaan Malcolm Young ilmoitti Sladelle, että yhtye haluaisi kokeilla uudelleen yhteistyötä alkuperäisen rumpalinsa Phil Ruddin kanssa.

Phil Rudd oli kuitenkin aiempien ongelmiensa takia niin sanottu ”villi kortti”, joten yhtyeen nokkamiehet, Youngin veljekset kysyivät Chris Sladelta, josko tämä haluaisi jäädä varamieheksi. Slade ei kuitenkaan tähän suostunut, vaan jätti yhtyeen antaen mediaan lausuntoja, joiden mukaan oli kunnia päästä soittamaan AC/DC-yhtyeeseen, vaikkakin vain lyhyeksi ajaksi.

Chris Slade muutti Englannin maaseudulle, jossa eleli ilman mittavaa musiikkiuraa. Muutaman vuoden maalaiselon jälkeen hänet kiinnitettiin kuitenkin Asia-nimiseen progeyhtyeeseen, jossa hän soitti vuoteen 2005 asti.

Yllättävä paluu bändiin

Vuonna 1993 näytti siis siltä, että Chris Sladen ura AC/DC-yhtyeessä oli mennyt. Asia-yhtyeen pesti kesti vuoteen 2005 asti, jonka jälkeen hän perusti AC/DC-coverbändin Chris Slade Steel Circlen sekä Chris Slade Timelinen, joka puolestaan soittaa biisejä kaikilta bändeiltä, joissa tämä taidokas rumpali on soittanut.

Samaan aikaan AC/DC kiersi maailmaa alkuperäisen rumpalinsa Phil Ruddin kanssa, joka onnistui kuitenkin hankkimaan itselleen monenlaisia ongelmia muun muassa huumeiden hallussapidosta sekä oman ravintolan perustamiseen liittyvistä epäselvyyksistä.

Phil Ruddin päivät AC/DC:n rumpalina päättyivät, kun hänet pidätettiin palkkamurhan suunnittelusta, tappouhkauksesta ja lukuisten huumeiden hallussapidosta. Palkkamurhaepäily ja tappouhkaukset hylättiin, mutta huumeiden hallussapidosta hän sai syytteet.

AC/DC-yhtyeessä oli jälleen paikka rumpalille, sillä Ruddin syytteet estivät häntä matkustamasta. Chris Sladen nimi nousi nopeasti spekulaatioiden kärkeen ja huhut alkoivat osoittautua todeksi, kun mies nähtiin nimmarisessiossa muun yhtyeen kanssa helmikuussa 2015. Slade palasi AC/DC:n rumpujen taakse lopulta Rock Of Bust -maailmankiertueelle.

Paluu viralliseksi rumpaliksi

Chris Slade sai siis kiinnityksen AC/DC:n rumpaliksi Rock Or Bust -kiertueelle. Tuon kiertueen aikana Slade kävi yhtyeen kanssa myös Suomessa, Hämeenlinnan Kantolan tapahtumapuistossa heinäkuussa 2015. Slade on myös esiintynyt kiinnittämisensä jälkeen kaikissa yhtyeen promokuvissa sekä myös musiikkivideossa Rock the Blues Away. Keväällä 2015 Chris Sladen nimi lisättiin AC/DC:n kotisivuille yhtyeen virallinen rumpali -osioon. Slade sai toisen kierroksen bändissä, jossa hän teki lyhyen, mutta vakuuttavan uran 1990-luvun alussa ja hittilevyllä The Razors Edge.

Tulevaisuus AC/DC:n kanssa?

AC/DC-yhtyeen tulevaisuus on huhujen varassa, samoin myös Chris Sladen tilanne. Yhtyeen Malcolm Young kuoli viime vuonna ja yhtyeen laulaja Brian Johnson potkittiin yhtyeestä pois loppuvuonna 2015 kuulovaurion takia. Yhtyeen viimeisimmän Rock Or Bust -kiertueen viimeiset keikat lauloi Guns N’ Roses-nokkamies Axl Rose.

Julkisuudessa on huhuttu, että AC/DC:n keulahahmo Angus Young kirjoittaisi uutta materiaalia mielessään bändin uusi potentiaalinen laulaja Axl Rose. On todennäköistä, että jos uutta materiaalia tulee, rumpujen takana nähdään tuttu kaljupäinen mies, Chris Slade.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *